2013-12-21

DIY joulukoristeita paperista

Oih suomalainen talvi ja valon vähyys, joka vaikeuttaa valokuvaamista. Blogin päivitys on hieman jäänyt paitsi tämän valon vähyyden takia, myös siksi, että opiskeluissa on takana hurja loppurutistus ennen periodin päättymistä ja joululoman alkamista. Kun kouluhommat on tehty, harvoin enää jaksaa ruveta säätämään valokuvien sävyjä ja valoarvoja..

Mutta nyt on opiskeluasiat saatu hoidettua kunnialla loppuun tämän vuoden osalta ja pääsen esittelemään jo aikaisemmin tässä kuussa askartelemani joulukoristeet. Ohje löytyi Kanelimaasta ja sitä piti heti päästä kokeilemaan.

+ Parasta tässä DIY projektissa oli se, että materiaalina sai käyttää postiluukusta tiuhaan kolahtavia mainoksia ja eräskin kultasepänliikkeen lehtinen koki melkoisen teurastuksen tämän askartelijan hyppysissä.

+ Muistaakseni näitä väkertäessä meille tuli käymään jotain patterinsäätäjiä, joiden urakoidessa asunnossa taittelin vihkoja.

+ En ole mikään einstein askarteluohjeita tulkittaessa enkä aivan hoksannut Kanelimaan ohjetta (että minne sitä liimaa piti laittaa ja milloin), mutta hienoja näistä silti tuli ja pysyvät ihan kasassakin kunhan ei liian kovakouraisesti kohtele.





Anteeksi surkea kuvanlaatu, mutta oikeesti nämä on tosi hienoja. On on.

*

Some Christmas decorations made of paper. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä se sanoo?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...